Blogi – shamaanirummut ja luontoyhteys
Sydänsoturit kokoontuvat: Maailmanlaajuinen rummutustapahtuma kutsuu suomalaiset mukaan
Kun rumpujen kumina kiitää maapallon ympäri Leijonaportin avautuessa, syntyy jotakin ainutlaatuista. Global Drums Gathering -tapahtumassa kansainväliset rumpupiirit kokoontuvat perjantai-iltana 8.8.2025 kello 20.00. Rummutus alkaa Uudesta-Seelannista ja aaltomainen energia lähtee kiitämään myötäpäivään mantereelta toiselle. Ja sinäkin voit osallistua siihen!
Miksi juuri 8.8?
Hollantilainen shamanisti, Dennis Vessies järjestää jo neljättä kertaa tämän maagisen tapahtuman, jossa rumpujen ääni yhdistää meitä kaikkia samaan hetkeen. Haastatellessani Dennisiä, kysyin mitä erityistä on päivämäärässä 8.8.?
”Meillä on kolminkertainen kahdeksikko”, Dennis Vessies selittää innostuneena haastattelussamme. ”Elokuun kahdeksas päivä, kahdeksas kuukausi, kello kahdeksan illalla. Se on aivan maagista!”
Leijonan portti on muinainen käsite, joka liittyy Sirius-tähden erityiseen asemaan taivalla. Muinaiset egyptiläiset käyttivät tätä voimakasta energiaa omiin seremonioihinsa ja rituaaleihinsa. Nyt me voimme yhdistyä tähän samaan voimaan – rumpujen avulla.
Shamaanirumpu ei ole vain soitin – se on elävä, hengittävä kumppani, joka auttaa meitä pääsemään syvempään yhteyteen itsemme kanssa. ”Kun soitan rumpua hieman itsekseni, putoaan hyvin kevyeen transsiin, mikä maadoittaa minut enemmän kehossani”, Dennis kertoo. ”Se on hyvin parantavaa.”
Mutta kun teemme tämän ympäri maailmaa yhdessä? Silloin syntyy jotakin suurempaa kuin osiemme summa. Energiat yhdistyvät, sydämet aukeavat, ja muistamme taas, keitä me oikeasti olemme.
Sydänsoturien aika on nyt
Dennis kutsuu heimolaisiaan ”sydänsotureiksi” – niiksi, jotka muistavat oman voimansa ja uskaltavat olla valoa pimeydessä. ”Me olemme laulu, me olemme tuli, me olemme koodi. Emmekä ole enää yksin.”
Vuosi 2025 on numerologisesti yhdeksikön vuosi – päättymisen ja uuden alun numero. Neljäs Global Drums Gathering voi olla se käännekohta, jolla nostetaan Äiti Maan energioita ja autetaan ihmiskuntaa kohti muutosta.
Dennis innostaakin kaikkia kiinnostuneita liittymään tähän maailmanlaajuiseen sydänsoturien heimoon. ”Tämä ei ole pelkkää rumputusta. Se on kutsu kuulua johonkin suurempaan, muistuttaa itseämme siitä, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme ja luontoon. Kun rummut soivat Suomessa, ne kuulevat sen myös Uudessa-Seelannissa, Egyptissä, Meksikossa ja Costa Ricassa.”, hän innostuneesti selittää.
Vastustusta ja voimaa
Dennis on käyttänyt lukemattomia tunteja verkostoitumaan, markkinointiin ja rakentamaan omia verkkosivuja. Kaikki ilman palkkaa, sillä tarve luoda jotain itseä suurempaa on kova ja lähtee sydämestä. Hän on myös rehellinen tapahtuman järjestämisen haasteista. ”Olen huomannut että järjestäessämme tällaista isompaa tapahtumaa, vastustusta tapahtuu”, hän kertoo. Mutta juuri se kertoo asian tärkeyden – mitä enemmän vastustusta, sitä suurempi muutos on tulossa.
Tämä tapahtuma ole mikään hömpöttely tai kevyt hengailu, vaikka hauskaa saa olla. Syvemmällä on kyse on todellisesta muutoksesta, sekä henkilökohtaisella että maailmanlaajuisella tasolla. Rummutus on ollut ihmiskunnalle voimanlähde tuhansia vuosia – sodassa ja rauhassa, juhlassa ja surutyössä.
Dennis painottaa että osallistuakseen sinun ei tarvite olla mikään rumpu-guru! Tärkeintä on vain olla oma itsensä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa rummuttaa.
Näin osallistut tapahtumaan
Suomesta tapahtumassa ei ole vielä mukana yhtään rumpupiiriä mutta jos haluat sellaisen järjestää, niin ota yhteyttä Dennisiin, ja hän opastaa tarkemmin. Tässä kuitenkin ensiaskeleet, joilla pääsest alkuun:
1. Löydä paikka, missä rumpupiiri voi kokoontua. Se voi olla koti, piha, metsä, ranta – missä vain tunnet olosi hyväksi. Ulkona luonnossa on erityisen voimakasta, mutta sisälläkin käy
2. Kutsu muita mukaan. Kysy kavereita, perheenjäseniä, naapureita tai ilmoittele Facebook-ryhmässä. Voit myös rummutella ihan itseksesi – sekin on täysin ok!
3. Hanki ”soitin”. Shamaanirumpu, djembe, kattila, tyhjä ämpäri, helistimet, keppit, mitä tahansa mikä soi
4. Aseta aikomuksesi
Mitä haluat päästää irti?
Mitä haluat kutsua elämääsi?
Miten voit tukea Äiti Maata?
5. Anna virtauksen viedä kello 20.00 alkaen ja rummuttele omaan rytmiin. Saatat tuntea yhteyttä muihin rumputtajiin ympäri maailmaa ja jatka niin kauan kuin tuntuu hyvältä.
Global Drums Gathering
Perjantai 8.8.2025 klo 20 (paikallista aikaa)
Tapahtuma suositellaan järjestettäväksi ilmaiseksi mutta lahjoituksia voi aina pyytää esim. tilan vuokraan yms.
Voit rekisteröidä oman rumpupiirisi ilmaiseksi tapahtuman Global Drums Gathering -verkkosivuille, jolloin sinut näkyy maailmankartalla muiden joukossa. Tai voit vain olla hiljaa kotipihallasi oman rumpusi kanssa – energia löytää sinut silti.
Äiti Maa kutsuu. Sydämesi kutsuu. Rummun ääni kutsuu.
Vastatko kutsuun?