Artikkelit

Shamaanirummun käyttöohjeet, osa 1: shamaanirummun säilyttäminen

shamaanirummun-soittaminen-noitarummun-sailytys

Omistatko shamaani- eli kehärummun? Muista pitää siitä hyvää huolta, niin rumpu soi kauniisti ja palvelee pitkään. Varjelemalla sitä auringon paahteelta ja kosteudelta, öljyämällä sitä sännöllisesti sekä säilyttämällä ja kuljettamalla sitä oikein, on shamaanirumpu uskollinen kumppanisi matkoilla syvälle sisimpääsi.

Shamaanirummun säilytysohjeisiin on paras tutustua ainakin rummun hankintahetkellä. Varsinkin, jos taloon tullut rumpu on ihka-ensimmäinen yksilösi. Rummun säilyttäminen hyvässä paikassa ja sopivissa olosuhteissa on tärkeää, jotta rumpu-kumppanisi palvelesi ilolla koko elämänsä ajan.

Rumpusi ansaitsee hyvän lepopaikan

Rumpusi ansaitsee hyvän kodin levossa ollessaankin. Lepopaikassaan rummun tulisi olla turvassa kolhuilta ja sille vahingollisilta olosuhteilta.

Esimerkiksi rummun lähetyslaatikko voi olla hyvä paikka säilyttää rumpua. Myös varta vasten ostettu tai itse tehty rumpukassi toimii loistavasti.

Moni kuitenkin ajattelee rummun nauttivan olostaan avaralla paikalla, eikä siksi mielellään kätke sitä kotiloloissa laatikon tai kassin pimentoon. Shmaanirumpuasi voitkin säilyttää mainiosti vaikkapa olohuoneen seinällä! Seinältä rumpu on helppo ottaa käyttöön, nostaa se soiton jälkeen takaisin paikoilleen ja jopa levossa ollessaan se on ylväästi esillä.

Pidä rumpusi turvassa kolhuilta, kuumuudelta ja kosteudelta

Ihan missä tahansa ei kehärumpua sovi säilyttää. Sen kehä voi hajota ja nahka revetä, eikä rumpu silloin soi kauniisti tai välttämättä enää ollenkaan. Soittokapulakin saattaa mennä poikki tai sen päässä oleva pehmike lähteä irti.

Älä siis säilytä rumpua kapuloineen esimerkiksi sellaisessa paikassa, että kotieläimet pääsisivät sitä käpälöimään. Koira voi luulla kapulaa leikkikaluksi ja kissa rummun nahkaa raapimapuuksi. Rumpusi voi kärsiä myös pienen lapsen käsissä, vaikka leikkijä ei pahaa tarkoittaisikaan.

Rummun ei tulisi myöskään päästä tippumaan korkealta. Jos nostat sen seinälle, kannattaakin rummun telineen olla jämpti ja rumpu helppoa asettaa siihen tukevasti. Hylly vailla edes yksinkertaista kiinnipitomekanismia ei välttämättä ole hyvä ajatus.

Toisaalta säilytyspaikan olosuhteisiinkin on syytä kiinnittää hieman huomiota. Esimerkiksi patterin tai takan vieressä ei rumpua kannata säilyttää, sillä liika kuumuus ei tee rummun nahalle hyvää. Patterista tai takasta hohkaava lämpö voi kiristää rummun nahan rikki.

Huonon säilytyspaikan tunnistat muuten siitäkin, että rumpua saa olla jatkuvasti virittämässä uudelleen. Jos rumpu soi koko ajan liian kireänä tai jopa itsekseen, kokeile hieman viileämpää ja kosteampaa säilytypaikkaa. Jos sen vire taas alituiseen “laiskistuu” ja ääni soi turhan kumeana, nosta rumpu kuivempaan ja lämpöisempään paikkaan. Koska jokainen Rumpu-Ukon valmistama rumpu on yksilö, nauttivat ne myös kukin hieman erilaisista säilytysolosuhteista.

Ei silti mikään lasikenkä!

Aivan älyttömän vaurioherkkä ei uusi rumpusi kaikesta huolimatta ole. Rumpu-Ukon shamaanirummut on tehty kestämään sekä käyttöä että säilytystä. Koivusta valmistettu kehä on luja, poronnahka sen päällä sitkeä ja rumpukapulakin jämäkkää tekoa, joten kovin pienestä eivät suomalaisena käsityönä valmistetut rumpumme hätkähdä!

Teksti: ViljaJ

Related Posts