Vegaaninen shamaanirumpu vai nahkarumpu – mitä eroa niillä on?

Shamaanirummun kalvona on perinteisesti käytetty eläimen nahkaa. Suomessa rummuissa käytetään paljon poronnahkaa, muualla maailmalla esimerkiksi vuohen-, naudan- ja puhvelinnahkaa. Nahka on rumpukalvona vanha ja hyväksi havaittu materiaali, eikä ole vaikea ymmärtää miksi: sen ääni on lämmin ja matala, ja etenkin suuremmassa rummussa värähtelyn voi tuntea voimakkaasti myös kehossa.

Olen itse tehnyt rumpuja poronnahasta jo vuosien ajan. Silti olen aika ajoin etsinyt sille vegaanista vaihtoehtoa. Olen eläin- ja luontoihminen, joten ajatus kiinnostaa minua ihan omastakin takaa. Ongelma on ollut hyvin yksinkertainen: en ole löytänyt materiaalia, jonka sointiin olisin ollut tyytyväinen.

Miksi poronnahkaa käytetään rummuissa?

Poronnahassa on monta rumpuun sopivaa ominaisuutta. Se on luja luonnonmateriaali, mutta samalla riittävän joustava. Kun sopivan paksuinen nahka pingotetaan kehälle, rummusta voidaan saada hyvin matalalta soiva ja voimakkaasti värähtelevä.

Poronnahka on myös materiaali, jota meillä Suomessa on saatavilla. Rumpuihin käytettävien porojen nahka on lihantuotannon sivutuote. Poroja ei siis teurasteta rumpujen valmistamista varten. Olen kuullut joskus jopa siitä, että nahkoja on päätynyt kompostiin, koska niille ei ole ollut riittävästi kysyntää tai niiden hinta on ollut niin alhainen, ettei niitä ole kannattanut myydä. Se olisi tuhlausta. Jos eläin teurastetaan ravinnoksi, mieluummin näkisin, että siitä hyödynnetään mahdollisimman suuri osa.

Nahkarumpu elää ilman mukana

Luonnonnahalla on yksi ominaisuus, joka on sekä sen viehätys että joskus melkoinen riesa: se reagoi ympäristöönsä. Kun ilmankosteus nousee, nahka imee kosteutta ja löystyy. Rummun ääni madaltuu ja pahimmillaan rummusta kuuluu lähinnä vaisu läps. Kuivassa ilmassa tapahtuu päinvastoin. Nahka kiristyy ja ääni nousee.

Siksi nahkarumpua joutuu välillä virittämään. Löysää rumpua lämmitetään esimerkiksi auringossa, nuotion lähellä tai hiustenkuivaajalla. Liian kireää kalvoa puolestaan kostutetaan vaikkapa suihkepullosta ja pyyhitään kostealla.

Kun rumpuun tutustuu, tästä ei yleensä muodostu suurta ongelmaa. Oman rummun oppii tuntemaan ja aika pian tietää, millaisessa ilmassa se kaipaa vähän apua. Mutta jos rummun kanssa matkustaa paljon tai soittaa ulkona vaihtelevissa olosuhteissa, luonnonnahan eläminen on syytä ottaa huomioon (no, onneksi on myös säätörummut).

Vegaanirummun suuri etu on tasaisuus

Synteettinen kalvo käyttäytyy aivan eri tavalla. Se ei ime ilmasta kosteutta kuten nahka, joten rumpu pysyy huomattavasti tasaisemmin vireessä. Sitä ei tarvitse lämmitellä nuotion ääressä ennen soittamista eikä jännittää, mitä kostea syysilta tekee rummun äänelle.

Tässä vegaanirumpu vie siis nahkarummusta selvän voiton. Se on helppohoitoinen, kestävä ja olosuhteiden suhteen huoleton. Sellainen rumpu on käytännöllinen esimerkiksi matkalle, ulkona soittamiseen, rumpupiireihin ja hoitotyöhön. Mutta sitten päästään siihen asiaan, joka minulle rummuntekijänä ratkaisee paljon.

Entä ääni?

Ensimmäiseksi kokeiluun päätyi valmis Remo-rumpu, jossa on synteettinen Fiberskyn-kalvo. Omatekoiseksi en siis voi rumpua sanoa. Olen maalannut logon päälle kuvan ja tehnyt rummun taakse oman puisen kädensijan.

Ja miltä se kuulostaa? Ihan hyvältä 😄 Siis vegaaniseksi.

Fiberskyn-rummun ääni on korkeampi kuin poronnahkaisen kaverinsa. Siitä puuttuu myös sellainen matala värähtely, jonka luonnonnahkaisessa rummussa voi tuntea kehossa asti. Jos laittaisin nämä kaksi rumpua vierekkäin ja valitsisin pelkän äänen perusteella, valinta menisi luomulle, eli siis porolle.

Mutta tämä on vasta yksi materiaali.

Vegaaninen rumpu ei nimittäin tarkoita automaattisesti Fiberskyn-kalvoa eikä edes sitä, että kaikkien vegaanisten rumpujen pitäisi olla keskenään samanlaisia. Maailmalla valmistetaan erilaisia synteettisiä kalvoja ja myös kasvipohjaisia materiaaleja. Niiden paksuus, joustavuus, pinta ja tapa värähdellä vaikuttavat siihen, millainen rummun ääni lopulta on.

Ja juuri tässä homma muuttui minusta kiinnostavaksi.

Voisiko vegaaninen rumpu soida aivan toisin?

Olen viime aikoina kaivellut netin syövereitä tavallista perusteellisemmin ja löytänyt muutamia pieniä eurooppalaisia rummunvalmistajia, joiden vegaaniset kalvot vaikuttavat paljon kiinnostavammilta.

Erityisesti minua kiinnostavat materiaalit, joiden soinnissa tavoitellaan lämpöä, matalia ääniä ja luonnonnahan kaltaista tuntumaa. Vastaan on tullut myös kasvipohjaisia rumpukalvoja, mikä olisi minusta erityisen kiinnostava suunta.

Olen jo kysellyt valmistajilta, olisiko heidän kalvomateriaalejaan mahdollista ostaa erikseen. Silloin voisin pingottaa niitä omiin rumpukehikkoihini ja päästä vertaamaan niitä kunnolla poronnahkaan.

Tavoitteeni ei oikeastaan ole löytää materiaalia, joka vain täyttäisi vegaanisen rummun määritelmän. Sellaisen rummun saa kyllä tehtyä.

Haluaisin löytää materiaalin, josta syntyy hyvä rumpu.

Sellainen, jonka voisin laittaa poronnahkaisen rummun viereen ilman, että ensimmäisen lyönnin jälkeen tekee mieli sanoa:

Ihan hyvä, mutta… 😄

Etsintä siis jatkuu.