Blogi – shamaanirummut ja luontoyhteys
Neljä päivää luonnon ja rummun rytmissä – Rumpu Soikoon! -luontoretriitti
Taas on se aika vuodesta, kun istun työpöydän ääressä kalenterin, hintalaskelmien ja muistiinpanojen keskellä. Sovittelen päivämääriä, vastaan viesteihin, mietin kokonaisuuksia ja yritän pitää kaikki langat käsissä samaan aikaan.
Siinä kohtaa, kun ajatus alkaa jo vähän puuroutua, huomaan yleensä pysähtyväni. Katsomaan sitä, mitä on oikeasti tulossa.
No mutta, sehän on Rumpu Soikoon! -retriitti. Ja vaikka tekeminen on välillä työlästä, kokonaisuus tuntuu joka vuosi yhtä merkitykselliseltä.
Punaisena lankana luonto, rauhoittuminen ja rummut
Rumpu Soikoon! on neljän päivän shamanistinen luontoretriitti ihmisille, jotka kaipaavat pysähtymistä ja rauhallisempaa rytmiä. Se ei ole kurssi, suoritus tai henkinen projekti, jossa pitäisi kehittyä tai muuttua joksikin toiseksi.
Tänne tullaan sellaisena kuin ollaan.
Retriitin punaisena lankana ovat jo useamman vuoden ajan olleet luontoyhteys, shamanismi, rummut ja rauhoittuminen. Käytännössä se tarkoittaa luonnossa olemista, rummun rytmiä, kehon kuuntelua ja sitä, että päivissä on väljyyttä.
Aikaa ei täytetä vain siksi, että se olisi täynnä. Tai että pitäisi ”suorittaa”. Ei – kaikenlainen suorittaminen unohdetaan, kokonaan.
Heitä ennakkokäsitykset romukoppaan
Shamanismi herättää monissa uteliaisuutta, mutta myös ennakkokäsityksiä. Rumpu Soikoon! -retriitissä shamanismi ei ole uskomusjärjestelmä eikä mitään, mihin pitäisi sitoutua.
Se näkyy ennen kaikkea tapana olla yhteydessä luontoon, omaan kehoon ja ajatuksiin sekä toisiin ihmisiin. Rumpu toimii välineenä pysähtymiseen. Sen rytmi on yksinkertainen ja toistuva, ja siksi se rauhoittaa hermostoa ja auttaa laskemaan kierroksia.
Retriitissä ei ole pakko osallistua kaikkeen. Jokainen saa valita, mikä tuntuu omalta ja mikä ei. Myös sivussa oleminen on täysin sallittua.
Menisinkö metsään – laskisinko lampaita?
Retriitti järjestetään Nurmijärvellä Hippilandella, pääkaupunkiseudun kupeessa mutta luonnon keskellä. Paikka on vanha maatila, jossa eläimet, pihapiiri ja ympäröivä luonto luovat oman rytminsä.
Hippilanden emäntänä toimii Jenni, ja ympärillä on alpakoita, lampaita ja kanoja. Arki näyttää siellä vähän erilaiselta kuin kaupungissa, ja se vaikuttaa huomaamatta myös ihmisiin.
Retriitin ohjelma on monipuolinen, ja ohjaajia on useita. Kaikkeen ei ole tarkoitus ehtiä, eikä tarvitsekaan. Tämä ei ole lista tehtäviä, vaan kokonaisuus, jossa jokainen voi kulkea omaa tahtiaan.
Päiviin mahtuu ohjattuja työpajoja, yhteisiä hetkiä ja paljon vapaata aikaa. Osa viettää aikaa metsissä, osa nuotion äärellä, osa eläinten parissa. Monelle tärkeintä on se, että saa olla ilman jatkuvaa aikataulua.
Rumpu Soikoon! on tarkoitettu ihmisille, jotka kaipaavat taukoa arjesta ja tilaa kuunnella itseään. Et tarvitse aiempaa kokemusta rummuttamisesta, shamanismista tai henkisistä harjoituksista.
Monet tulevat yksin. Usein lähdetään kotiin tunne siitä, että hei, monihan ajattelee samoin kuin minä. Yksinäisyys vähenee.
Rumpu Soikoon! ei lupaa vastauksia tai suuria elämänmuutoksia. Se tarjoaa tilan, jossa on mahdollista rauhoittua ja huomata, miltä itsestä tuntuu silloin, kun mikään ei vaadi. Joskus se riittää. Joskus se avaa jotain, joka jatkuu myös arjessa…
Luonto kutsuu. Rumpu kutsuu.
Tämä ei ole kaikille, mutta jos tunnet sen ”pienen-pienen -kutinan”, olet sydämellisesti tervetullut mukaan – omana itsenäsi <3
Rumpu Soikoon! Shamanistinen luontoretriitti
Nurmijärvi 16. – 19.7.2026