Viikinkirumpu Vegvisir 2376
255,00 €
Viikinkirumpu Vegvisir jeesaa omistajansa aina perille! Uniikissa kotimaisessa M-kokoisessa rummussa on matala soundi, joka rauhoittaa eksyneen mielen ja rentouttaa kireät lihakset. Tiukemmalla paukutuksella Vegvisir ohjaa oikeaan paikkaan, vaikket tietäsi määränpäätä!
Vegvisir (The runic compass, Viking compass, Nordic compass) tarkoittaa eräänlaista riimukompassia, joka tunnetaan opastavana ja suojelevana symbolina. Vegvisirin kantaja on löytänyt aina perille matkan haasteista huolimatta, myös silloin kun ei tiedä edes minne on menossa. Yhden uskomuksen mukaan Vegvisir symboleita on viikinkiaikana maalattu verellä soturin otsaan, samaan tapaan kuin Aegishjalmur symbolia, jotta hän löytää tien perille ja takaisin. Vegvisirin kahdeksan sakaran sanotaan sisältävän neljä pääilmansuuntaa ja niiden välissä neljä väli-ilmansuuntaa. Vegvisir on myös aurinkokello. (lähde: Mythologian.net)
Viikinkirumpu on suomalaista, uniikkia käsityötä. Rumpu on monikäyttöinen soitin, joka passaa soittamisen lisäksi meditointiin, hoitoihin tai vaikkapa luomaan tunnelmaan ja mystiikkaa sisustukseen.
Viikinkirummun runko on kaksinkertaista koivuvaneria ja kalvo on kotimaista poronnahkaa. Käsikahvana puuristikko, josta saa hyvän otteen.
Kuviointi on tehty silkkipainolla. Huom! Viikinkirumpu sopii hyvin soittamiseen, mutta symbolit saattavat irrota, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.
Rumpukapula kuuluu shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Viikinkirummun koko on 41 cm, paino 0,700g.
Varastossa
Rumpuja on soiteltu pitkin historian, ja vaikka arkeologisissa kaivauksissa ei ole löydetty viikinkirumpuja, niitä oli varmasti näillä hurjilla sotureilla käytössä. Tutkijat arvelevat viikinkirumpujen muistuttaneen ulkonäöltään ja valmistustavaltaan shamaanirumpuja, joissa oli pyöreä tai soikea, puinen kehikko ja kalvona eläimennahka. Kalvon päälle maalattiin viikingeille tärkeitä symboleita ja kuvia.
Seuraten ammoisten rummuntekijöiden jalanjälkiä, valmistamme viikinkirumpumme käsin ja lisäämme rumpujen pintaan viikingeille tärkeitä symboleita, kuten Vegvisir, joka opasti ja suojeli matkalaisia.
Viikinkirumpu Vegvisir on hyvä perusrumpu, josta lähtee matala, värähtelevä ääni. Mikäli etsit kevyempää rumpua esim, matkoille mukaan otettavaksi,, kokeile shamaanirumpu S. Jos taas kaipaat kunnon jytinää (esim. muusikot, ryhmät), niin valitse L-kokoinen rumpu. Toki isoakin rumpua voi soittaa ”hiljaa”, kunhan malttaa olla paukuttamatta kovaa.
Huopapäinen rumpukapula kuuluu hintaan. Jos haluat toisenkin kapulan viikinkirummullesi, katso näitä huovutettuja kappaleita.
Hoito ja säilytys
Viikinkirumpu on huoleton soitin, kunhan muistat muutaman perusasian:
– rasvaa muutaman kerran vuodessa nahanhoitoaineella.
– säilytä esimerkiksi seinällä, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa, ilmalämpöpumpun tms. tai patterin läheisyydessä. Myös rumpukassi on oiva säilytyspaikka.
– älä jätä kesällä kuumaan autoon.
– rumpu ei tykkää kuivasta ilmasta, koska vaarana on että rumpunahka kiristyy liikaa ja repeää
– Yksityiskohtaiset hoito-, ja vihkimisohjeet tulevat ostoksen mukana.
Viritys
Rumpu ”elää” ilmankosteuden mukaan, jolloin nahka löystyy kostealla ilmalla ja kiristyy kuivalla. Ilmankosteus vaikuttaa rummun vireeseen eli ääneen. Mikäli rumpusi nahka on löysä, kuivata varovasti auringossa, nuotiolla tai hiustenkuivaajalla.
Jos nahka taas on kireä, pyyhkäise kostealla kankaalla tai suihkuta suihkepullosta sadekuuro. Nahka ei reagoi välittömästä viritykseen, joten malta odottaa muutama minuutti.
Lisätietoja virityksestä: artikkeli tai/ja video
Värjäys/maalaus
Viikinkirummun kuviointi on tehty silkkipainotekniikalla. Mikäli haluat lisätä siihen kuvioita, niin parhaiten rasvaamattomaan nahkaan tarttuu akryyli-, ja öljyvärit, samoin erilaiset permanent-tussit (osa tussien väreistä haalistuu tai muuttuu ajan myötä auringonvalon takia.)
Rumpukehikko on koivuvaneria ja siihen voit kaivertaa tai maalata symboleita. Myös erilaiset talismaanit, höyhenet, helmet ja luonnon omat korut yms. sopivat hyvin koristeluun.
| Paino | 0,700 kg (kilogramma) |
|---|---|
| Mitat | 41 × 41 × 10 cm (senttimetri) |
| Väri | natural |
Rumpu-ukko.fi on shamaanirumpuihin erikoistunut verkkokauppa, joka myy shamaanirumpuja Suomeen ja ympäri maailman.
Tilauksen voi tehdä verkkokaupasta, sähköpostitse tai soittamalla. Sivustolla näkyvät shamaanirummut ovat kaikki myynnissä, toisin sanoen sivusto on ajantasainen.
Rumpu maksetaan etukäteen verkkomaksuna tai paypalin kautta. Myös luottokorttimahdollisuus on. Shamaanirumpu on mahdollista ostaa myös osamaksulla suoraan meiltä.
Tilaukset postitetaan pääsääntöisesti postin välityksellä kaksi kertaa viikossa, tiistaisiin ja perjantaisin pitkän postitusmatkan vuoksi (lähes 50 km.)
Maksu
Shamaanirumpu maksetaan ajantasamaksuna verkkopankin välityksellä. Vaihtoehtoinen maksutapa on PayPal tai ennakkolasku. Myymme rumpuja myös osamaksulla, ota tällöin yhteyttä [email protected]
Toimituskulut
Toimituskulut 10€ lähetys.
Toimitusaika
Kun olemme vastaanottaneet tilauksen, rumpu lähtee meiltä yleensä 1-3 arkipäivän sisällä. Postin tai matkahuollon kuljetukset kestävät 1-5 päivään. Parhaimmillaan rumpu on kahden päivän päästä tilauksesta ostajalle, joskus siihen menee viikko. Jos tilaus on tosi kiireellinen, ota yhteyttä ennen tilausta sähköpostitse.
Toimitustapa
Asiakas voi valita toimitustavaksi postin numerolla-pakettin tai matkahuollon. Meidän pitkästä matkasta johtuen matkahuollon paketit toimitamme kerran viikossa.
Palautusoikeus
Tuotteilla on normaali 14 vrk palautusoikeus. Jos et halua pitää rumpua, ota yhteyttä niin sovitaan palautuksista.
Muuta
Pakkaamme rummut huolellisesti, mikäli toimituksessa/postituksessa tapahtuu vaurioita, ota yhteyttä.
Rumpu-ukko,
Sodankyläntie
Savukoski, Tanhua
puh. 045 222 0440
info(at)rumpu-ukko.fi
Tutustu myös
Shamaanirumpu Siriuksen laulu 2182
Siriuksen Laulu on täynnä voimaanuttavaa, liikkuvaa energiaa – kuin kaukainen sävel, joka tuntuu enemmän kuin kuuluu. Rummun lämpimät, säteilevät sävyt viittaavat yhteyteen, joka ylittää arjen tason ja avaa tilaa tarkkaavaisuudelle ja sisäiselle kuulolle. Tämä rumpu tukee keskittymistä, virtausta ja yhteyden kokemusta omaan rytmiin sekä ulos mielen ahtaasta boxista.
Uniikki rumpu loihtii meditatiivisen tunnelman matalalla soundillaan. Sen ääni hiljentää mielen ja rentouttaa kireät lihakset solutasolla asti. Uljas, isokokoinen shamaanirumpu on valmistettu käsityönä työpajasamme Lapissa.
Voit käyttää rumpua esimerkiksi syventämään meditaatiotasi, luomaan taianomainen ilmapiiri ryhmätilanteissa tai auttamaan asiakasta rentoutumaan hoitojen aikana.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii metsästä kerätyt puut, jotka ovat työstetty käteen sopivaksi ja nyörein sidottu ristikoksi. Käsikahva antaa hyvän soitto-otteen rummulle.
Rumpukapula kuuluu aina hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Koko (noin) 62x45 cm, reunan korkeus 12 cm, paino noin 1 kg.
Lahjakortti – Shamaanirumpu L-kokoinen, sis. postikulut
Yllätä ystäväsi, pelästytä pappasi, voimaannuta vaimoa, inspiroi iskää, laulata lastasi tai osta omaksi onneksi Rumpu-ukon lahjakortti, joka sisältää omavalinteisen L-kokoisen shamaanirummun*, kapulan ja postituskulut. Kaupan päälle saat vielä rumpurasvan, jonka arvo on 7,50.
Ja mikä parasta - lahjan saaja saa itse valita mieleisensä rummun. Näitä käsintehtyjä kaunokaisia kun on montaa sorttia, niin päänvaivalta säästyt!
Näin helposti se hoituu:
- Nappaa lahjakortti ostoskoriin ja osta tuote.
- Maksettuasi LATAA KOODI/lahjakortti, ennen kuin suljet sivun. Mikäli sinulla on ongelmia, tai hukkasit latauslinkin, saat sen ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun info(at)rumpu-ukko.fi
- Kortti on sähköinen, ja toimii mobiilissa tai sähköpostissa. Jos haluat ladattavan printtiversion, pistä postia.
Kortti on voimassa kolme kuukautta ostohetkestä. Toimitukset vain Suomeen. (*Ei koske viikinki-, lapin- tai eläinrumpuja)
Anna merkityksellinen lahja, joka kaikuu sydämessä pitkään!
Shamaanirumpu Sininen myrsky 2276
Näyttävä, keskikokoinen shamaanirumpu on valmistettu huolella käsityönä työpajasamme Lapissa. M-kokoinen rumpu sopii niin aloittelijan kuin kokeneemmankin rumpalin käteen. Rummun tumma ja kantava ääni tuntuu vatsanpohjassa asti, johdatellen kuulijat elävöittävään ja rentoutuneeseen tilaan.
Voit käyttää tätä uniikkia rumpua niin soitannassa kuin hoidoissakin, ja upeanväriset rumpumme toimivat hyvin myös sisustuselementteinä.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii puinen nyörein sidottu ristikko, josta saa hyvän soitto-otteen.
Rumpukapula kuuluu shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet. Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Koot: o 41 cm (pyöreä), paino 0,750 g tai 45X36 cm (soikea), paino 0,750 g
Shamaanirumpu Omituiset otukset 2419
Omituiset Otukset kuljettaa mielikuvituksen maailmaan, jossa varjoista nousee hahmoja – keveitä, outoja ja hieman ilkikurisia. Rummun kuvio elää kuin oma tarinansa, kutsuen näkemään tuttuun piiloutuvat muodot uudella tavalla. Sen energia on leikkisä, luova ja vapauttava, täydellinen niille hetkille kun haluaa ravistella arjen rajoja ja avata oven yllätyksille.
Uniikki rumpu loihtii meditatiivisen tunnelman matalalla soundillaan. Sen ääni hiljentää mielen ja rentouttaa kireät lihakset solutasolla asti. Uljas, isokokoinen shamaanirumpu on valmistettu käsityönä työpajasamme Lapissa.
Voit käyttää rumpua esimerkiksi syventämään meditaatiotasi, luomaan taianomainen ilmapiiri ryhmätilanteissa tai auttamaan asiakasta rentoutumaan hoitojen aikana.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii metsästä kerätyt puut, jotka ovat työstetty käteen sopivaksi ja nyörein sidottu ristikoksi. Käsikahva antaa hyvän soitto-otteen rummulle.
Rumpukapula kuuluu aina hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta). Koot: Soikea shamaanirumpu, noin 62×45×12 cm, paino noin 1 kg.
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Lapinrumpu L-koko 2381
Muhkea Lapinrumpu L luo matalan äänen lisäksi tuulahduksen mystiikan maailmaa. Jyhkeä soundi värähtelee kehossa ja saa mielen hiljaiseksi. Parhaimmillaan koet sen nuotion ääressä keskikesän yöttömässä yössä tai talvella revontulien hehkuessa taivalla.
Uniikki ja laadukas soitin sopii soittamisen lisäksi mm. meditointiin, hoitoihin tai vaikkapa sisustuselementiksi. Rumpu on valmistettu käsityönä työpajassamme Lapissa.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Rummun kalvo on lappilaista, värjäämätöntä tai vesipetsillä värjättyä poronnahkaa, johon on lisätty ikiaikaiset symbolit silkipainolla. Huom! Lapinrumpu sopii soittamiseen, mutta symbolit kuluvat, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.
Rummun käsikahvana toimii metsästä kerätyt puut, jotka ovat työstetty käteen sopivaksi ja nyörein sidottu ristikoksi. Käsikahva antaa hyvän soitto-otteen rummulle.
Rumpukapula kuuluu aina shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta). Rummun mukana seuraavat hoito- ja vihkimisohjeet.
Koko: 60x43x12 cm, paino noin 1 kg
Lahjakortti – Shamaanirumpu S-koko, sis. postikulut
Yllätä ystäväsi, pelästytä pappasi, voimaannuta vaimoa, inspiroi iskää, laulata lastasi tai osta omaksi onneksi Rumpu-ukon lahjakortti, joka sisältää omavalinteisen s-kokoisen shamaanirummun*, kapulan ja postituskulut.
Ja mikä parasta - lahjan saaja saa itse valita mieleisensä rummun. Näitä käsintehtyjä kaunokaisia kun on montaa sorttia, niin päänvaivalta säästyt!
Näin helposti se hoituu:
- Nappaa lahjakortti ostoskoriin
- Maksettuasi saat latauslinkin esille
- Tulosta kortti tai lähetä se lahjansaajalle sähköisenä (jos tekniikka takkuaa, huikkaa [email protected])
Kortti on voimassa 1 kk ostopäivästä lukien. Toimitukset vain Suomeen. (*Ei koske viikinki-, lapin- tai eläinrumpuja)
Anna merkityksellinen lahja, joka kaikuu sydämessä pitkään!
Viikinkirumpu Aegishjalmur 1722
Viikinkirumpu Aegishjalmur suojaa piruilta ja pedoilta! Viikinkirummussa on matala soundi, joka kevyemmällä otteella tuo kantajalleen itseluottamusta ja tyynnyttää stressaantuneen mielen. Rankemmalla rummutuksella Aegishjalmur tekee omistajastaan täysin pelottoman hurjapään.
Aegishjalmur (The Helm of Awe) on vanha ja tunnettu viikinkiaikainen suojaava symboli, joka piirrettiin soturin kypärän sisäpuolelle tai otsalle silmien väliin. Aegishjalmurin uskottiin tuovan voiton jokaisessa taistelussa, mihin viikinkisoturi ryhtyi, eikä hänen tarvinnut pelätä mitään. Näin Aegishjalmur kohotti myös itseluottamuksen voimaa. Symbolin keskiympyrä edustaa suojapiiriä, jossa merkin kantaja on turvassa. Kahdeksan piikkiä taas kuvastaa suojausta pahoja aikomuksia vastaan, kaikista suunnista. Piikkien poikkiviivat vielä vahvistivat suojausta, ettei paha pääse perille.
Viikinkirumpu Aegishjalmur on suomalaista, uniikkia käsityötä. Rumpu on monikäyttöinen soitin, joka passaa soittamisen lisäksi meditointiin, ääni- ja energiahoitoihin tai vaikkapa luomaan tunnelmaan ja mystiikkaa sisustukseen.
Viikinkirummun runko on kaksinkertaista koivuvaneria ja kalvo on kotimaista poronnahkaa. Käsikahvana puuristikko, josta saa hyvän otteen.
Kuviointi on tehty silkkipainolla. Huom! Viikinkirumpu sopii hyvin soittamiseen, mutta symbolit saattavat irrota tai kulua, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.
Rumpukapula kuuluu hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta). Viikinkirummun mukana seuraavat hoito- ja vihkimisohjeet.
Viikinkirummun koko on 41 cm, paino 0,700g.
