Viikinkirumpu Aegishjalmur 1722
250,00 €
Viikinkirumpu Aegishjalmur suojaa piruilta ja pedoilta! Viikinkirummussa on matala soundi, joka kevyemmällä otteella tuo kantajalleen itseluottamusta ja tyynnyttää stressaantuneen mielen. Rankemmalla rummutuksella Aegishjalmur tekee omistajastaan täysin pelottoman hurjapään.
Aegishjalmur (The Helm of Awe) on vanha ja tunnettu viikinkiaikainen suojaava symboli, joka piirrettiin soturin kypärän sisäpuolelle tai otsalle silmien väliin. Aegishjalmurin uskottiin tuovan voiton jokaisessa taistelussa, mihin viikinkisoturi ryhtyi, eikä hänen tarvinnut pelätä mitään. Näin Aegishjalmur kohotti myös itseluottamuksen voimaa. Symbolin keskiympyrä edustaa suojapiiriä, jossa merkin kantaja on turvassa. Kahdeksan piikkiä taas kuvastaa suojausta pahoja aikomuksia vastaan, kaikista suunnista. Piikkien poikkiviivat vielä vahvistivat suojausta, ettei paha pääse perille.
Viikinkirumpu Aegishjalmur on suomalaista, uniikkia käsityötä. Rumpu on monikäyttöinen soitin, joka passaa soittamisen lisäksi meditointiin, ääni- ja energiahoitoihin tai vaikkapa luomaan tunnelmaan ja mystiikkaa sisustukseen.
Viikinkirummun runko on kaksinkertaista koivuvaneria ja kalvo on kotimaista poronnahkaa. Käsikahvana puuristikko, josta saa hyvän otteen.
Kuviointi on tehty silkkipainolla. Huom! Viikinkirumpu sopii hyvin soittamiseen, mutta symbolit saattavat irrota tai kulua, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.
Rumpukapula kuuluu hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta). Viikinkirummun mukana seuraavat hoito- ja vihkimisohjeet.
Viikinkirummun koko on 41 cm, paino 0,700g.
Varastossa
Rumpuja on soiteltu pitkin historian, ja vaikka arkeologisissa kaivauksissa ei ole löydetty viikinkirumpuja, niitä oli varmasti näillä hurjilla sotureilla käytössä. Tutkijat arvelevat viikinkirumpujen muistuttaneen ulkonäöltään ja valmistustavaltaan shamaanirumpuja, joissa oli pyöreä tai soikea, puinen kehikko ja kalvona eläimennahka. Kalvon päälle maalattiin viikingeille tärkeitä symboleita ja kuvia.
Seuraten ammoisten rummuntekijöiden jalanjälkiä, valmistamme viikinkirumpumme käsin ja lisäämme rumpujen pintaan viikingeille tärkeitä symboleita, kuten Aegishjalmur, jolla soturit suojasivat itseään astuessaan taistelutantereelle.
Viikinkirumpu Aegishjalmur on M-kokoinen upea rumpu. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Viikinkirummun kalvo on kotimaista värjäämätöntä tai jauhdepetsillä värjättyä poronnahkaa. Jokainen rumpu on yksilöllinen ja tehty käsityönä. Puinen käsikahva on kiinnitetty rummun taakse nyörein. Kapulana toimii huopapäällysteinen puukeppi.
M-kokoinen viikinkirumpu on hyvä perusrumpu, josta lähtee matala, värähtelevä ääni. Jos kaipaat oikein kunnon jytinää (esim. muusikot), niin valitse Rumpu-ukon L-kokoinen rumpu.
Hoito ja säilytys
Viikinkirumpu on huoleton soitin, kunhan muistat muutaman perusasian:
– rasvaa muutaman kerran vuodessa nahanhoitoaineella.
– säilytä esimerkiksi seinällä, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa, ilmalämpöpumpun tms. tai patterin läheisyydessä. Myös rumpukassi on oiva säilytyspaikka.
– älä jätä kesällä kuumaan autoon.
– rumpu ei tykkää kuivasta ilmasta, koska vaarana on että rumpunahka kiristyy liikaa ja repeää
– Yksityiskohtaiset hoito-, ja vihkimisohjeet tulevat ostoksen mukana.
Viritys
Rumpu ”elää” ilmankosteuden mukaan, jolloin nahka löystyy kostealla ilmalla ja kiristyy kuivalla. Ilmankosteus vaikuttaa rummun vireeseen eli ääneen. Mikäli rumpusi nahka on löysä, kuivata varovasti auringossa, nuotiolla tai hiustenkuivaajalla.
Jos nahka taas on kireä, pyyhkäise kostealla kankaalla tai suihkuta suihkepullosta sadekuuro. Nahka ei reagoi välittömästä viritykseen, joten malta odottaa muutama minuutti.
Lisätietoja virityksestä: artikkeli tai/ja video
Värjäys/maalaus
Viikinkirummun kuviointi on tehty silkkipainotekniikalla. Mikäli haluat lisätä siihen kuvioita, niin parhaiten rasvaamattomaan nahkaan tarttuu akryyli-, ja öljyvärit, samoin erilaiset permanent-tussit (osa tussien väreistä haalistuu tai muuttuu ajan myötä auringonvalon takia.)
Rumpukehikko on koivuvaneria ja siihen voit kaivertaa tai maalata symboleita. Myös erilaiset talismaanit, höyhenet, helmet ja luonnon omat korut yms. sopivat hyvin koristeluun.
| Paino | 0,700 kg (kilogramma) |
|---|---|
| Mitat | 41 × 41 × 10 cm (senttimetri) |
| Väri | natural |
Rumpu-ukko.fi on shamaanirumpuihin erikoistunut verkkokauppa, joka myy shamaanirumpuja Suomeen ja ympäri maailman.
Tilauksen voi tehdä verkkokaupasta, sähköpostitse tai soittamalla. Sivustolla näkyvät shamaanirummut ovat kaikki myynnissä, toisin sanoen sivusto on ajantasainen.
Rumpu maksetaan etukäteen verkkomaksuna tai paypalin kautta. Myös luottokorttimahdollisuus on. Shamaanirumpu on mahdollista ostaa myös osamaksulla suoraan meiltä.
Tilaukset postitetaan pääsääntöisesti postin välityksellä kaksi kertaa viikossa, tiistaisiin ja perjantaisin pitkän postitusmatkan vuoksi (lähes 50 km.)
Maksu
Shamaanirumpu maksetaan ajantasamaksuna verkkopankin välityksellä. Vaihtoehtoinen maksutapa on PayPal tai ennakkolasku. Myymme rumpuja myös osamaksulla, ota tällöin yhteyttä [email protected]
Toimituskulut
Toimituskulut 10€ lähetys.
Toimitusaika
Kun olemme vastaanottaneet tilauksen, rumpu lähtee meiltä yleensä 1-3 arkipäivän sisällä. Postin tai matkahuollon kuljetukset kestävät 1-5 päivään. Parhaimmillaan rumpu on kahden päivän päästä tilauksesta ostajalle, joskus siihen menee viikko. Jos tilaus on tosi kiireellinen, ota yhteyttä ennen tilausta sähköpostitse.
Toimitustapa
Asiakas voi valita toimitustavaksi postin numerolla-pakettin tai matkahuollon. Meidän pitkästä matkasta johtuen matkahuollon paketit toimitamme kerran viikossa.
Palautusoikeus
Tuotteilla on normaali 14 vrk palautusoikeus. Jos et halua pitää rumpua, ota yhteyttä niin sovitaan palautuksista.
Muuta
Pakkaamme rummut huolellisesti, mikäli toimituksessa/postituksessa tapahtuu vaurioita, ota yhteyttä.
Rumpu-ukko,
Sodankyläntie
Savukoski, Tanhua
puh. 045 222 0440
info(at)rumpu-ukko.fi
Tutustu myös
Säädettävä shamaanirumpu Nasevat 2568
Oletko etsinyt shamaanirumpua, joka toimii luotettavasti säästä riippumatta? Tarjolla olisi säädettävä shamaanirumpu, joka on oiva kumppani shamanistisille matkoille, hoitosessioihin tai vaikkapa konsertteihin.
Työpajassamme Lapissa käsityönä valmistettu M-kokoinen shamaanirumpu on todellinen monitaituri. Sen syvä, vatsanpohjassa resonoiva ääni kutsuu sinut ja kuulijasi välittömästi läsnäolon tilaan. Olit sitten vasta-alkaja tai kokenut rumpali, tämä rumpu sopeutuu käteesi kuin vanha ystävä.
Rummun säätömekanismi tekee rummustasi luotettavan kumppanin kaikkiin tilanteisiin*. Kesän kosteallakaan säällä et jää pulaan, sillä voit säätää rummun kalvon kireyttä helposti sisäkumin avulla. Erityisen kätevä ominaisuus, kun tarvitset "aina soivan" rummun hoitotyöhön tai esiintymisiin.
Säätömekanismin käyttö on yksinkertaista venttiilin kautta. Tarvitset vain pumpun, jonka voit hankkia erikseen valikoimastamme, mikäli sinulla ei ole vielä sellaista.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii puinen nyörein sidottu ristikko, josta saa hyvän soitto-otteen.
Toimitukseen sisältyy:
- Rumpu (halkaisija 41 cm, paino 900 g)
- Rumpukapula (väri ja muoto saattavat vaihdella kuvasta)
- Kattavat hoito-ohjeet
- Ladattavat vihkimisohjeet
* säätörumpu on toimiva peli, mutta ei sekään soi ääriolosuhteissa. Huomioi myös, että ilman pumppaaminen – kiristys/löystyminen – venyttää rumpunahkaa ja pidemmän päälle syö nahan soivia ominaisuuksia.
Shamaanirumpu Huna 2449
Kaunis, pieni shamaanirumpu on valmistettu huolella käsityönä Lapin työpajassamme. S-kokoinen rumpu on hyvä ensirumpu, joka painonsa vuoksi soveltuu hyvin myös matkakumppaniksi tai lasten käsiin. Ääni on kuitenkin matala ja värähtelevä, mutta vähän hiljaisempi kuin isoimmissa rummuissa, joten sitä voi rauhassa soitella myös kerrostaloympäristössa.
Pienikokoinen rumpu on oivallinen niin itsenäiseen soitantaan, auttamaan rentoutumisessa kuin pienimuotoisissa hoidoissakin. Rumpu on myös hyvä ystävä!
Läpimitta: 31 cm, paino: 0,450 kg.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Pyöreä käsikahva on kiinnitetty rummun taakse nyörein.
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Shamaanirumpu Alisen portti 2547
Alisen porttiin astutaan, kun ollaan valmiit menemään pintaa syvemmälle - tämä rumpu vaatii kantajaltaan voimaa ja luottamusta elämän virtaan.
Näyttävä, keskikokoinen shamaanirumpu on valmistettu huolella käsityönä työpajasamme Lapissa. M-kokoinen rumpu sopii niin aloittelijan kuin kokeneemmankin rumpalin käteen. Rummun tumma ja kantava ääni tuntuu vatsanpohjassa asti, johdatellen kuulijat elävöittävään ja rentoutuneeseen tilaan.
Voit käyttää tätä uniikkia rumpua niin soitannassa kuin hoidoissakin, ja upeanväriset rumpumme toimivat hyvin myös sisustuselementteinä.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii puinen nyörein sidottu ristikko, josta saa hyvän soitto-otteen.
Rumpukapula kuuluu shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet. Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Koot: o 41 cm (pyöreä), paino 0,750 g tai 45X36 cm (soikea), paino 0,750 g
Shamaanirumpu Kaari 2521
Kaari viittaa liikkeeseen ja muutokseen, siihen hetkeen kun jokin alkaa kaartua uuteen suuntaan. Se muistuttaa, että kaikki kulkee sykleissä ja palaa lopulta takaisin alkuunsa. Tämä rumpu soi vahvasti ja tukee työskentelyä, jossa etsitään suuntaa, rytmiä ja omaa kulkureittiä.
Uniikki rumpu on tasapainoinen, voimakas ja syväsointinen – L-koko tuo sille läsnä olevan, kehossa tuntuvan värähtelyn. Sen ääni on lämmin ja kantava, ja sointi jatkuu pehmeästi vielä viimeisen lyönnin jälkeen. Käsityönä valmistettu rumpu luo vahvan ja rauhoittavan äänimaiseman sekä meditatiivisiin hetkiin että seremoniallisiin tuokioihin.
Voit käyttää rumpua meditaation syventämiseen, energian tasapainottamiseen, ryhmien ohjaamiseen tai hoitotilanteiden tukena. Sen pehmeä soinnikas ääni auttaa kehoa rentoutumaan ja mieltä laskeutumaan rauhalliseen rytmiin.
Materiaalit on valittu huolella, ekologisuus edellä. Runko on taivutettua, kaksinkertaista koivuvaneria ja viimeistelty luonnollisella puuvahalla. Kalvona on kotimainen poronnahka – natural tai vesipetsillä kauniisti värjätty. Kahva on kerätty Lapin luonnosta: käsin muotoiltu, kevyesti viimeistelty ja nyörein sidottu ristikoksi, joka istuu tukevasti käteen.
Rumpukapula sisältyy aina hintaan (kapulan muoto ja sävy voivat hieman vaihdella).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Läpimitta (noin) 51 cm, reunan korkeus 12 cm, paino noin 1 kg.
VIDEO – HUOM! KUUNTELE MIELUITEN KUULLOKKEILLA. Koska nauhoitus on tehty puhelimella, äänentoisto ei ole paras mahdollinen. Näiden isojen rumpujen ääni tuntuu aina vatsassa asti 🙂
Shamaanirumpu Varjomaa 2490
Varjomaa kantaa maadoittavaa voimaa. Se on nähnyt paljon ja pysyy silti paikallaan. Tämä rumpu soi syvästi ja kantavasti, tukien työskentelyä, jossa tarvitaan vakautta, voimaa ja juurevaa läsnäoloa.
Uniikki rumpu on tasapainoinen, voimakas ja syväsointinen – L-koko tuo sille läsnä olevan, kehossa tuntuvan värähtelyn. Sen ääni on lämmin ja kantava, ja sointi jatkuu pehmeästi vielä viimeisen lyönnin jälkeen. Käsityönä valmistettu rumpu luo vahvan ja rauhoittavan äänimaiseman sekä meditatiivisiin hetkiin että seremoniallisiin tuokioihin.
Voit käyttää rumpua meditaation syventämiseen, energian tasapainottamiseen, ryhmien ohjaamiseen tai hoitotilanteiden tukena. Sen pehmeä soinnikas ääni auttaa kehoa rentoutumaan ja mieltä laskeutumaan rauhalliseen rytmiin.
Materiaalit on valittu huolella, ekologisuus edellä. Runko on taivutettua, kaksinkertaista koivuvaneria ja viimeistelty luonnollisella puuvahalla. Kalvona on kotimainen poronnahka – natural tai vesipetsillä kauniisti värjätty. Kahva on kerätty Lapin luonnosta: käsin muotoiltu, kevyesti viimeistelty ja nyörein sidottu ristikoksi, joka istuu tukevasti käteen.
Rumpukapula sisältyy aina hintaan (kapulan muoto ja sävy voivat hieman vaihdella).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Läpimitta (noin) 51 cm, reunan korkeus 12 cm, paino noin 1 kg.
Shamaanirumpu Korento 2434
Kaunis, pieni shamaanirumpu on valmistettu huolella käsityönä Lapin työpajassamme. S-kokoinen rumpu on hyvä ensirumpu, joka painonsa vuoksi soveltuu hyvin myös matkakumppaniksi tai lasten käsiin. Ääni on kuitenkin matala ja värähtelevä, mutta vähän hiljaisempi kuin isoimmissa rummuissa, joten sitä voi rauhassa soitella myös kerrostaloympäristössa.
Pienikokoinen rumpu on oivallinen niin itsenäiseen soitantaan, auttamaan rentoutumisessa kuin pienimuotoisissa hoidoissakin. Rumpu on myös hyvä ystävä!
Läpimitta: 31 cm, paino: 0,450 kg.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Pyöreä käsikahva on kiinnitetty rummun taakse nyörein.
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.
Shamaanirumpu Meren kutsu 2407 – säädettävä L-rumpu
Oletko etsinyt shamaanirumpua, joka toimii luotettavasti säästä huolimatta? Meren kutsu on vastaus tähän tarpeeseen: se on kumppani, joka kulkee äänimatkoillasi varmasti ja tasalaatuisesti.
Uljas, isokokoinen ja hyvin soundaava shamaanirumpu on valmistettu käsityönä työpajasamme Lapissa. Uniikki rumpu loihtii meditatiivisen tunnelman matalalla soundillaan. Sen ääni hiljentää mielen ja rentouttaa kireät lihakset solutasolla asti. Voit käyttää rumpua esimerkiksi syventämään meditaatiotasi, luomaan taianomainen ilmapiiri ryhmätilanteissa tai auttamaan asiakasta rentoutumaan hoitojen aikana.
Rummun säätömekanismi tekee rummustasi luotettavan kumppanin. Kesän kosteallakaan säällä et jää pulaan, sillä voit säätää rummun kalvon kireyttä helposti sisäkumin avulla. Erityisen kätevä ominaisuus, kun tarvitset “aina soivan” rummun hoitotyöhön tai esiintymisiin. Säätömekanismin käyttö on yksinkertaista autonrenkaan venttiilin kautta. Huom! Käytämme autoventtiiliä, jota on helpompi säätää. Tavallinen pyöränpumppu ei käy tämän venttiilin vastapariksi.
Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Shamaanirummun kalvo on kotimaista poronnahkaa, joka on natural tai värjätty upeisiin väreihin vesipetsillä. Rummun käsikahvana toimii metsästä kerätyt puut, jotka ovat työstetty käteen sopivaksi ja nyörein sidottu ristikoksi. Käsikahva antaa hyvän soitto-otteen rummulle.
Toimitukseen sisältyy:
- Rumpu (halkaisija 51 cm, paino noin 1 kg)
- Rumpukapula (väri ja muoto saattavat vaihdella kuvasta)
- Kattavat hoito-ohjeet
- Ladattavat vihkimisohjeet
* säätörumpu on toimiva peli, mutta ei sekään soi ääriolosuhteissa. Huomioi myös, että ilman pumppaaminen – kiristys/löystyminen – venyttää rumpunahkaa ja pidemmän päälle syö nahan soivia ominaisuuksia. Rasvaaminen pitää nahan joustavana. Pidempiaikaisessa säilyttämisessä kannattaa ilma päästää ulos renkaasta, jolloin se ei turhaan pingota nahkaa.
