Viikinkirumpu Elämänpuu Yggdrasil 2091

255,00 

Viikinkirumpu Elämänpuu Yggdrasil on matala soundi, joka rauhallisesti soitettuna tyynnyttää aggressiot ja rentouttaa kireät lihakset. Tiukemmalla paukutuksella rummulla sitten pelotetaan vaikka muut hurjapäät!

Elämänpuu (Yggdrasil, The tree of life) on skandinaavisessa mytologiassa tarkoittanut ikivihreää maailmanpuuta, joka kannattelee koko universumia. Mytologian mukaan viikinkien jumala Odin roikkui 9 yötä ja päivää Yggdrasillissa saadaaksen haltuunsa riimut ja niiden sisältämän viisauden.

Viikinkirumpu Elämänpuu Yggdrasil on suomalaista, uniikkia käsityötä. Rumpu on monikäyttöinen soitin, joka passaa soittamisen lisäksi meditointiin, hoitoihin tai vaikkapa luomaan tunnelmaan ja mystiikkaa sisustukseen.

Viikinkirummun runko on kaksinkertaista koivuvaneria ja kalvo on kotimaista poronnahkaa. Käsikahvana puuristikko, josta saa hyvän otteen.

Kuviointi on tehty silkkipainolla. Huom! Viikinkirumpu sopii hyvin soittamiseen, mutta symbolit saattavat irrota tai kulua, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.

Rumpukapula kuuluu shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).

Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet.
Vihkimisohjeet voit ladata tästä.

Viikinkirummun koko on 41 cm, paino 0,700g.

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 252091 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , , , ,
Kuvaus

Rumpuja on soiteltu pitkin historian, ja vaikka arkeologisissa kaivauksissa ei ole löydetty viikinkirumpuja, niitä oli varmasti näillä hurjilla sotureilla käytössä. Tutkijat arvelevat viikinkirumpujen muistuttaneen ulkonäöltään ja valmistustavaltaan shamaanirumpuja, joissa oli pyöreä tai soikea, puinen kehikko ja kalvona eläimennahka.  Kalvon päälle maalattiin viikingeille tärkeitä symboleita ja kuvia.

Seuraten ammoisten rummuntekijöiden jalanjälkiä, valmistamme viikinkirumpumme käsin ja lisäämme rumpujen pintaan viikingeille tärkeitä symboleita, kuten Yggdrasil.

Skandinaavisessa mytologiassa elämänpuu on ollut Yggdrasil maailmanpuu. Yggdrasil on yleensä jättimäinen saarnipuu, joka on kannatellut koko maailmankaikkeutta, ollen yhdeksän maailman keskipiste. Maailmanpuun oksilla ja juurilla eli lukuisa määrä eläimiä ja sen kautta oli kulku kolmelle eri tasolle (suomalaisittain sanottuna ylinen, alinen ja keskinen). Viikinkien ylijumala Odin hirttäytyi Yggdrasiliin ylösalaisin yhdeksäksi päiväksi saadakseen haltuunsa riimujen salaisuudet. (lähde: kolmassilma.net, lue lisää)

Viikinkirumpu Yggdrasil on hyvä M-kokoinen perusrumpu, josta lähtee matala, värähtelevä ääni.

Huopapäinen rumpukapula kuuluu hintaan. Jos haluat toisenkin kapulan viikinkirummullesi, katso näitä huovutettuja kappaleita.

Hoito ja säilytys

Viikinkirumpu on huoleton soitin, kunhan muistat muutaman perusasian:
rasvaa muutaman kerran vuodessa nahanhoitoaineella.
säilytä esimerkiksi seinällä, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa, ilmalämpöpumpun tms. tai patterin läheisyydessä. Myös rumpukassi on oiva säilytyspaikka.
älä jätä kesällä kuumaan autoon.
– rumpu ei tykkää kuivasta ilmasta, koska vaarana on että rumpunahka kiristyy liikaa ja repeää
– Yksityiskohtaiset hoito-, ja vihkimisohjeet tulevat ostoksen mukana.

Viritys

Rumpu ”elää” ilmankosteuden mukaan, jolloin nahka löystyy kostealla ilmalla ja kiristyy kuivalla. Ilmankosteus vaikuttaa rummun vireeseen eli ääneen. Mikäli rumpusi nahka on löysä, kuivata varovasti auringossa, nuotiolla tai hiustenkuivaajalla.

Jos nahka taas on kireä, pyyhkäise kostealla kankaalla tai suihkuta suihkepullosta sadekuuro. Nahka ei reagoi välittömästä viritykseen, joten malta odottaa muutama minuutti.

Lisätietoja virityksestä: artikkeli tai/ja video

Värjäys/maalaus

Viikinkirummun kuviointi on tehty silkkipainotekniikalla. Mikäli haluat lisätä siihen kuvioita, niin parhaiten rasvaamattomaan nahkaan tarttuu akryyli-, ja öljyvärit, samoin erilaiset permanent-tussit (osa tussien väreistä haalistuu tai muuttuu ajan myötä auringonvalon takia.)

Rumpukehikko on koivuvaneria ja siihen voit kaivertaa tai maalata symboleita. Myös erilaiset talismaanit, höyhenet, helmet ja luonnon omat korut yms. sopivat hyvin koristeluun.

Lisätiedot
Paino0,700 kg (kilogramma)
Mitat41 × 41 × 10 cm (senttimetri)
Värinatural
Tilaus- ja toimitusohjeet

Rumpu-ukko.fi on shamaanirumpuihin erikoistunut verkkokauppa, joka myy shamaanirumpuja Suomeen ja ympäri maailman.

Tilauksen voi tehdä verkkokaupasta, sähköpostitse tai soittamalla. Sivustolla näkyvät shamaanirummut ovat kaikki myynnissä, toisin sanoen sivusto on ajantasainen.

Rumpu maksetaan etukäteen verkkomaksuna tai paypalin kautta. Myös luottokorttimahdollisuus on. Shamaanirumpu on mahdollista ostaa myös osamaksulla suoraan meiltä.

Tilaukset postitetaan pääsääntöisesti postin välityksellä kaksi kertaa viikossa, tiistaisiin ja perjantaisin pitkän postitusmatkan vuoksi (lähes 50 km.)

Maksu
Shamaanirumpu maksetaan ajantasamaksuna verkkopankin välityksellä. Vaihtoehtoinen maksutapa on PayPal tai ennakkolasku. Myymme rumpuja myös osamaksulla, ota tällöin yhteyttä [email protected]

Toimituskulut
Toimituskulut 10€ lähetys.

Toimitusaika
Kun olemme vastaanottaneet tilauksen, rumpu lähtee meiltä yleensä 1-3 arkipäivän sisällä. Postin tai matkahuollon kuljetukset kestävät 1-5 päivään. Parhaimmillaan rumpu on kahden päivän päästä tilauksesta ostajalle, joskus siihen menee viikko. Jos tilaus on tosi kiireellinen, ota yhteyttä ennen tilausta sähköpostitse.

Toimitustapa
Asiakas voi valita toimitustavaksi postin numerolla-pakettin tai matkahuollon. Meidän pitkästä matkasta johtuen matkahuollon paketit toimitamme kerran viikossa.

Palautusoikeus
Tuotteilla on normaali 14 vrk palautusoikeus. Jos et halua pitää rumpua, ota yhteyttä niin sovitaan palautuksista.

Muuta
Pakkaamme rummut huolellisesti, mikäli toimituksessa/postituksessa tapahtuu vaurioita, ota yhteyttä.

Rumpu-ukko,
Sodankyläntie
Savukoski, Tanhua
puh. 045 222 0440
info(at)rumpu-ukko.fi