Lapinrumpu m-koko, 2257

295,00 

M-kokoinen Lapinrumpu johdattaa sinut Lapin taianomaiseen maailmaan. Mystinen soitin sopii tunnelman luojaksi illanistujaisiin, koristeeksi hirsimökin seinälle tai omaksi henkiseksi työkaluksi. Lapinrummun värähtely ja matala ääni hiljentää mielen ja rentouttaa lihakset.

Rumpu-ukon uniikki, käsityönä tehty lapinrumpu on monikäyttöinen soitin, joka sopii soittamisen lisäksi mm. meditointiin, hoitoihin tai vaikkapa sisustuselementiksi. Laadukas rumpu on valmistettu käsityönä työpajassamme Lapissa.

Luonto ja siitä huolenpitäminen on meille hyvin tärkeää, minkä vuoksi hankimme rummun materiaalit pääosin paikallisilta, vastuullisilta tuottajilta. Runko on taivutettu kaksinkertaisesta koivuvanerista, joka on vahattu puuvahalla. Rummun kalvo on lappilaista, värjäämätöntä tai vesipetsillä värjättyä poronnahkaa, johon on lisätty ikiaikaiset symbolit silkipainolla. Huom! Lapinrumpu sopii soittamiseen, mutta symbolit kuluvat, jos kuviointia hinkkaa, raaputtaa tai se joutuu hankaukseen.

Rummun käsikahvana toimii puukahva, jotka ovat työstetty käteen sopivaksi ja nyörein sidottu ristikoksi. Käsikahva antaa hyvän soitto-otteen rummulle.

Rumpukapula kuuluu shamaanirummun hintaan (kapula saattaa poiketa värinsä ja muotonsa puolesta kuvan kapulasta).
Rummun mukana seuraavat printatut hoito-ohjeet. Vihkimisohjeet voit ladata tästä.

Koko: soikea shamaanirumpu 45×37 cm, reunan korkeus 10 cm.

Varastossa

Tarvitsetko rummulle rasvan/drumgrease? *

Tuotetunnus (SKU): 252257 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , , , , , , ,
Kuvaus

Lapinrumpu on kaunis ja mystinen soitin, jolla on pitkä historia. Suomalaiset shamaanit ovat käyttäneet soitinta jo aikojen alusta hoidoissaan tai matkatessaan tuonpuoleiseen kysymään neuvoa esi-isiltään. Moni tunnistaa sen Noitarumpu-nimellä Mauri Kunnaksen lastenkirjasta Joulupukki ja noitarumpu. Sillä on monta nimeä ja sitä voi käyttää moneen tarkoitukseen meditoinnista energiahoitoihin ja luomaan maagista ilmapiiriä.

Saamelainen mytologia: Noitarumpu oli tietäjän ja parantajan työväline

Keskikokoinen rumpu soi kauniisti ja vie kuulijansa Lapin tainomaiseen tunnelmaan ja maailmaan.

Huopapäinen rumpukapula kuuluu aina shamaanirummun hintaan. Jos haluat toisenkin kapulan shamaanirummullesi, katso näitä huovutettuja kappaleita.

Hoito ja säilytys

Shamaanirumpu on huoleton soitin, kunhan muistat muutaman perusasian:
rasvaa muutaman kerran vuodessa nahanhoitoaineella.
säilytä esimerkiksi seinällä, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa, ilmalämpöpumpun tms. tai patterin läheisyydessä. Myös rumpukassi on oiva säilytyspaikka.
älä jätä kesällä kuumaan autoon.
– rumpu ei tykkää kuivasta ilmasta, koska vaarana on että rumpunahka kiristyy liikaa ja repeää
– Yksityiskohtaiset hoito-, ja vihkimisohjeet tulevat ostoksen mukana.

Viritys

Rumpu ”elää” ilmankosteuden mukaan, jolloin nahka löystyy kostealla ilmalla ja kiristyy kuivalla. Ilmankosteus vaikuttaa rummun vireeseen eli ääneen. Mikäli rumpusi nahka on löysä, kuivata varovasti auringossa, nuotiolla tai hiustenkuivaajalla.

Jos nahka taas on kireä, pyyhkäise kostealla kankaalla tai suihkuta suihkepullosta sadekuuro. Nahka ei reagoi välittömästä viritykseen, joten malta odottaa muutama minuutti.

Lisätietoja virityksestä: artikkeli tai/ja video

Värjäys/maalaus

Parhaiten rasvaamattomaan nahkaan tarttuu akryyli-, ja öljyvärit, samoin erilaiset permanent-tussit (osa tussien väreistä haalistuu tai muuttuu ajan myötä auringonvalon takia.)

Rumpukehikko on koivuvaneria ja siihen voit kaivertaa tai maalata symboleita. Myös erilaiset talismaanit, höyhenet, helmet ja luonnon omat korut yms. sopivat hyvin koristeluun.

Shamaanirummun vihkimys

Rummun vihkiminen on vanha perinne, jossa omistaja ja rumpu ”sitoutuvat” yhteen ja rummusta tuli omistajan henkilökohtainen.

Vihkiminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, vaan kaunis, vanha perinne. Lue lisää shamanismista.

Lisätiedot
Paino 0,700 kg (kilogramma)
Mitat 41 × 41 × 10 cm (senttimetri)
Tilaus- ja toimitusohjeet

Rumpu-ukko.fi on shamaanirumpuihin erikoistunut verkkokauppa, joka myy shamaanirumpuja Suomeen ja ympäri maailman.

Tilauksen voi tehdä verkkokaupasta, sähköpostitse tai soittamalla. Sivustolla näkyvät shamaanirummut ovat kaikki myynnissä, toisin sanoen sivusto on ajantasainen.

Rumpu maksetaan etukäteen verkkomaksuna tai paypalin kautta. Myös luottokorttimahdollisuus on. Shamaanirumpu on mahdollista ostaa myös osamaksulla suoraan meiltä.

Tilaukset postitetaan pääsääntöisesti postin välityksellä kaksi kertaa viikossa, tiistaisiin ja perjantaisin pitkän postitusmatkan vuoksi (lähes 50 km.)

Maksu
Shamaanirumpu maksetaan ajantasamaksuna verkkopankin välityksellä. Vaihtoehtoinen maksutapa on PayPal tai ennakkolasku. Myymme rumpuja myös osamaksulla, ota tällöin yhteyttä [email protected]

Toimituskulut
Toimituskulut 10€ lähetys.

Toimitusaika
Kun olemme vastaanottaneet tilauksen, rumpu lähtee meiltä yleensä 1-3 arkipäivän sisällä. Postin tai matkahuollon kuljetukset kestävät 1-5 päivään. Parhaimmillaan rumpu on kahden päivän päästä tilauksesta ostajalle, joskus siihen menee viikko. Jos tilaus on tosi kiireellinen, ota yhteyttä ennen tilausta sähköpostitse.

Toimitustapa
Asiakas voi valita toimitustavaksi postin numerolla-pakettin tai matkahuollon. Meidän pitkästä matkasta johtuen matkahuollon paketit toimitamme kerran viikossa.

Palautusoikeus
Tuotteilla on normaali 14 vrk palautusoikeus. Jos et halua pitää rumpua, ota yhteyttä niin sovitaan palautuksista.

Muuta
Pakkaamme rummut huolellisesti, mikäli toimituksessa/postituksessa tapahtuu vaurioita, ota yhteyttä.

Rumpu-ukko,
Sodankyläntie
Savukoski, Tanhua
puh. 045 222 0440
info(at)rumpu-ukko.fi