Poro – pohjoisen selviytyjä ja rumpuni sielu

Kun Lapin teillä vilahtelee valkoisia hännänpäitä, ei kyse ole eksyneistä koirista vaan poroista – eläimistä, jotka ovat osa pohjoisen maisemaa, kulttuuria ja mytologiaa. Mutta mitä poron elämään oikeastaan kuuluu? Kurkistetaanpa sen vuosikelloon.

Kevät – uusien tarinoiden alku

Keväällä maailma on poroille yhtä suurta synnytyssalia. Vaatimet (naarasporot) saavat vasoja, jotka nousevat jaloilleen hämmästyttävän nopeasti – tunnissa, parissa ne jo tutisevat emonsa perässä. Luonnossa ei ole aikaa jäädä harjoittelemaan, kun elämä alkaa saman tien. Jokainen uusi vasa on uusi tarina, uusi askel sukupolvien ketjussa.

Kesä – vapauden ja laidunten aika

Kesällä poro elää kuin Lapin vaeltaja: syö, vaeltaa, lepää ja kerää voimia. Sarvet kasvavat vauhdilla samettisen nahan alla, ja maisemaa hallitsee jatkuva napostelun ääni. Joskus voisi luulla, että porot viettävät slow life -elämää paljon paremmin kuin me ihmiset – ilman kalenteria, ilman kiirettä, luonnon rytmin mukaisesti.

Syksy – rakkautta ja sarvien kalinaa

Kun ruska hehkuu tuntureilla, alkaa rykimä. Se on porojen oma Love Island – ilman tuotantoyhtiötä, mutta sitäkin äänekkäämmillä kohtauksilla. Hirvaat (urosporot) ottavat mittaa toisistaan sarvin, murahduksin ja näyttävillä liikkeillä. Vaatimien huomio on panoksena, ja koko metsä täyttyy syksyn villistä energiasta.

Talvi – luminen koe ja selviytymisen taito

Talvi on porojen todellinen näyttämö. Ne eivät odota ruokaa pöytään, vaan kaivavat hangen alta jäkälää, kuin kokeneet aarteenmetsästäjät. Kova lumi, pakkaset ja pohjoisen tuulet eivät lannista, vaan tekevät porosta sen mitä se on – arktisen mestarin, joka osaa löytää elämän kovimmissakin oloissa.

Poro rumpuni sieluna

Kun poron elämä luonnossa päättyy, se ei katoa jäljettömiin. Sen nahka saa uuden muodon rummussa. Rummun kalvo ei ole vain materiaali – se on tarinan jatkaja. Se soi vielä pitkään, tuoden mukanaan pohjoisen luonnon sykkeen ja muistuttaen, että jokainen rumpu on osa suurempaa elämän kiertoa.

Poron elämä on täynnä sitkeyttä, rytmiä ja tarinoita – juuri samoja elementtejä, joita rummuissamme elää edelleen. Kun rumpu soi, siinä kuuluu kevään syntymän ilo, syksyn sarvien kalina, talven kova hengitys ja kesän rauha.