On huiputusta ja ”huipusta”. Kuka sitten tykkää mistäkin, on ihan makuasia. Tämä liikkunnallisempi huiputus on kyllä aika koukuttavaa.
Enää ei vallata, vaan nyt huiputetaan, kun noustaan korkean tunturin tai vuoren päälle. Vaaraakin voi kai huiputtaa. Huiputus-sana on saanut uuden merkityksen, näin se suomenkieli muuttuu.
Mutta sanoista viis. Lapissa riittää vaaroja ja tuntureita, joille kiivetä. Tunturit ovat yhden määritelmän mukaan puurajan yläpuolelle ulottuvia pehmeämuotoisia vuoria, joissa ei ole kasva puita. Vaara taas on matalampi ja sen päällä kasvaa puustoa.
Kaikki Suomen korkeimmat huiput kohoavat Enontekiön kunnassa ja niistä Halti on korkein, vaikka sen huippu ei Suomen puolella sijaitsekaan, vaan Norja on sen ominnut.
Tänä kesänä en kuitenkaan ehtinyt Enontekiölle asti, vaan oli tyytyminen hieman matalampiin tuntureihin. Ja kyllä kuulkaa niidenkin päälle nouseminen käy ihan työstä, mutta on vaiva sen arvoinen.
Kumputunturi
Tämä Keski-Lapissa sijaitseva tunturi on Kittilän kunnassa ja kohoaa noin 580 metriä meren pinnasta.
Lumi narskui vielä neopreenikumppareiden alla, kun talsimme Kumputunturin huipulle toukokuun alkupuolella. Neljän kilometrin kävely ei ollut maaston vuoksi hankala, sillä vasta ennen huippua maasto alkoi nousta jyrjästi, mutta se suojalumi. Jalka kun upposi välillä polvea myöten lumeen. Hikeä riitti. Mutta kyllä se kannatti. Kumputunturi nousee keskelle ”ei mitään”, joten sieltä oli upeat näköalat muun muassa Ylläkselle, Leville ja Nattaselle.
Pyhä-Nattanen
Kuudesta tunturista koostuvat Nattastunturit olivat aikoinaan saamelaisten uhripaikka, toisaalta toisen maailmansodan aikana niitä käytettiin tarkkailuun. Nattaset löytyvät Sodankylästä, Sompion luonnonpuiston alueelta.
Toukokuun lopulla, lumien sulattua taivalsimme Pyhä-Nattasen huipulle, jonka sanotaan olevan yksi vaikuttavampia näkymiä. Kävely Pyhä-Nattaselle (508 m) ”otti omansa”, sillä vaikka polku oli merkitty, oli se paikon vaikeakulkuinen isojen kivipaasien takia. Jalkaan kannattaa siis laittaa ehdottomasti vaelluskengät!
Ylhäällä Pyhä-Nattasen päällä on tooreja, usean metrin korkuisia graniitti lohkeamia. Aikoinaan toorit olivat saamelaisten pyhiä palvontakohteita, sillä niiden uskottiin olevan jumalien asuinsijoja.
Näkymä huipulta oli kerrassaan huikea, vaikkakin kova tuuli hieman kiusasi.
Kivitunturi
Itä-Lapin Savukoskella (siellä missä joulupukki ihan oikeasti asuu) on Kivitunturi, jonka pääsee mukavasti kiertämään luontopolkua pitkin. Korkeuskäyrän mukaan Kivitunturin korkeus on noin 400m.
Syyskuun loppupuolella huiputimme Kivitunturin, paitsi että nyt menee sen oikean huiputtamisen puolelle, sillä huippu (ja ne upeat ruskanvärit) jäi näkemättä sumun vuoksi. Mutta minkäs teet. Kivitunturin nimeä ei tarvinnut paljon arvailla. Erikokoiset ja -muotoiset kivet rytmittivät tunturin maastoa joka puolella. Onneksi luontopolku oli monin paikoin pitkospuiden ja portaiden kyllästämä, joten omasta mielestäni reitti oli suhteellisen helppokulkuinen, vaikka toki nousua ja laskua oli pienin välimatkoin. Ja jos kauas ei nähnyt, niin polun varsi tarjosi kyllä mielenkiintoista nähtävää, kuten Pirun kuru ja Luojanluomalaavu.
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
ps. ensi kesänä tapaamme mahdollisesti Rumpu Soikoon -retriitin (vko 29) merkeissä Lapissa, mikäli löydän vain sopivan leiripaikan. Suunnitelmissa on myös hiljaisuuden (vaellus) retriitti juhannusviikolla. Mutta niistä myöhemmin lisää.