Shamaanirummun ääni tyynnyttää stressaantuneen mielen ja rentouttaa kireät lihakset. Shamaanirumpu on monikäyttöinen soitin, joka sopii soittamisen lisäksi mm. meditointiin, sisustukseen ja hoitoihin.
Pieni rumpu on kevyt kantaa ja toimii hyvin matkarumpuna. Se sopii myös lasten soitettavaksi, mutta huolehdi kuitenkin, ettei rummun päälle istuta tai rumpua soiteta terävällä kapulalla.
Mikäli toivoisit matalaa ja värähtelevää soundia rummulta, valitse Rumpu-ukon M-kokoinen shamaanirumpu. Jos taas kaipaat kunnon jytinää (esim. muusikot, ryhmät), niin valitse L-kokoinen rumpu. Toki isoakin rumpua voi soittaa ”hiljaa”, kunhan malttaa olla paukuttamatta kovaa.
Huopapäinen rumpukapula kuuluu aina shamaanirummun hintaan. Jos haluat toisenkin kapulan shamaanirummullesi, katso näitä huovutettuja kappaleita.
Hoito ja säilytys
Shamaanirumpu on huoleton soitin, kunhan muistat muutaman perusasian:
– rasvaa muutaman kerran vuodessa nahanhoitoaineella.
– säilytä esimerkiksi seinällä, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa, ilmalämpöpumpun tms. tai patterin läheisyydessä.
– älä jätä kesällä kuumaan autoon.
– rumpu ei tykkää kuivasta ilmasta, koska vaarana on että rumpunahka kiristyy liikaa ja repeää
– Yksityiskohtaiset hoito-, ja vihkimisohjeet tulevat ostoksen mukana.
Viritys
Rumpu ”elää” ilmankosteuden mukaan, jolloin nahka löystyy kostealla ilmalla ja kiristyy kuivalla. Ilmankosteus vaikuttaa rummun vireeseen eli ääneen. Mikäli rumpusi nahka on löysä, kuivata varovasti auringossa, nuotiolla tai hiustenkuivaajalla.
Jos nahka taas on kireä, pyyhkäise kostealla kankaalla tai suihkuta suihkepullosta sadekuuro. Nahka ei reagoi välittömästä viritykseen, joten malta odottaa muutama minuutti.
Lisätietoja virityksestä: artikkeli tai/ja video
Värjäys/maalaus
Parhaiten rasvaamattomaan nahkaan tarttuu akryyli-, ja öljyvärit, samoin erilaiset permanent-tussit (osa tussien väreistä haalistuu tai muuttuu ajan myötä auringonvalon takia.)
Rumpumme rasvataan heti valmistumisen jälkeen, jotta ne eivät repeäisi. Jos sinun on tarkoitus tehdä isoja kuvia tms. rummun pintaan, suosittelemme että otat etukäteen yhteyttä ja varmistat rumpunahan sopivuuden maalaukseen (rasva haihtuu hiljalleen pois, joten vaikka rumpu on rasvattu, voi nahkaan kokeilla maalausta jonkin ajan kuluttua).
Rumpukehikko on koivuvaneria ja siihen voit kaivertaa tai maalata symboleita. Myös erilaiset talismaanit, höyhenet, helmet ja luonnon omat korut yms. sopivat hyvin koristeluun.
Shamaanirummun vihkimys
Rummun vihkiminen on vanha perinne, jossa omistaja ja rumpu ”sitoutuvat” yhteen ja rummusta tuli omistajan henkilökohtainen.
Vihkiminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä, vaan kaunis, vanha perinne. Lue lisää shamanismista.