Ikiaikainen jännittävä tarina hyväksytyksi tulon kaipuusta ja kostosta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat tuhansien vuosien taakse, muinaiseen noitien ja haltioiden maahan, jossa Auringonkansa ja heidän metsästys- ja laidunmailleen työntyvät vieraskansat kamppailevat elintilasta ja vallasta.
Tollen suvun lovinoita Lokka on luonut noitarummun ja aikoo käydä sen kanssa sotaan viholliskansoja vastaan. Noitarummulla on kuitenkin oma tahto ja voima. Rummun mahti kasvaa kasvamistaan, ja sen pauhu tunturissa repii rikki rauhaa kansojen välillä ja järkyttää luonnon tasapainoa.
Syrjitty nuori Tommo, jonka Lokka löysi aikoinaan vauvana suden vierestä, haluaa keinolla millä hyvänsä saada arvostusta ja kunnioitusta yhteisössään . Tollelaiset kuitenkin vieroksuvat omapäistä löytöpoikaa kutsuen tätä susipojaksi ja Hukaksi.
Sankaruutta havitteleva Tommo ei kuuntele lovinoita Lokan kieltoja vaan lähtee yksin karhunkaatoon arvaamatta tekonsa seurauksia.
Väkevä kerronta ja rikas kieli tekevät S. N. Pireksen esikoisromaanista vaikuttavan lukunautinnon.
S. N. Pires (s. 1974) syntyi Eskilstunassa Ruotsissa ja asuu nykyään perheineen Jyväskylässä. Hän on opiskellut kognitiotieteitä ja psykologiaa ja on koulutukseltaan sosionomi. Seitsemäntoista vuotiaana hän rakastui portugalilaiseen mieheen ja on siksi asunut neljässä eri maassa ja työskennellyt hyvin erilaisissa ammateissa. Kirjoittaminen on ollut aina Pireksen intohimo, samoin historia, mytologia ja kuvataiteet.