Blogit

Shamaanirummun voima – voimallinen ensikosketus

Rumpu-ukon uutiskirjeestä 21.10.22. Ensikosketukseni shamaanirumpuihin tapahtui 90-luvun alussa, silloin kun osa teistä lukijoista oli vasta pilkeenä isän silmäkulmassa. Enpä tiennyt vielä silloin, millaista roolia rummut tulevat näyttelemään elämässäni!

Aamuauringon säteet siivilöityivät kauniisti koivujen lomasta, linnut lauloivat eikä ollut kiire mihinkään. Istuimme parin ystäväni kanssa ulkokuistilla ja toisella heistä oli shamaanirumpu, jota hän alkoi hartaudella soittamaan. Silmäni lerpahtivat hetken päästä kiinni ja ajatukseni taukosivat. Tunsin kuinka energia tulvi kehossani – ihan positiivisella tavalla – ja vei yhä syvemmälle “tilaan”, jota en tiennyt olevankaan. Oli vain shamaanirummun ääni ja mielenrauha.

Havahduin hiljaisuuteen. Rumpu oli hiljaa. Aloin herätellä kehoani, mutta ÄÄÄÄÄKKK! Käteni olivat ihan jumissa, energia oli tehnyt temppunsa. Melkein tipahdin tuolilta, kun keho ei toiminut tavalliseen tapaan. Ystäväni jeesasivat, hieroivat käteni ja toivat turvallisesti takaisin NYT-hetkeen ja kehooni.

Rumpu on voimallinen soitin. Toki yllä mainittu tilanne ja tapahtuma on jo aika erikoislaatuinen ja vaatii “oikean ajan, paikan ja ihmiset”. Ehkä esimerkki hieman jopa pelästytti teistä jonkun, mutta ei huolta, tuo ei ole vaarallista, vaikkakin hivenen outoa ekalla kertaa. Rummun ääni saattaa mennä niin syvälle, että se vaikuttaa myös kehon energioihin.

Kokemus oli minulle joka tapauksessa erittäin pysähdyttävä ja sai aikaan isoja henkisiä muutoksia.