Loppukiri kilpailussa oli melkoinen, viimeisenä päivänä luin vielä 59 mielenkiintoista tarinaa. Kaikkiaan tarinoita kertyi lähes 400 kappaletta.
Tarinoiden kirjo oli valtava. AlfaOmega avasi monen sydäntä, toiselle se nosti tunteet pintaan. Tarinoita tuli niin tähtien takaa, henkimaailmasta, luonnonhengiltä kuin kalevalaisessa hengessä. Tarinankertojat luottivat niin pitkiin riimityksiin, sadunomaisiin tunnelmiin, kuin yksinkertaisiin tokaisuihin: “onpa ihana, tuon haluaisin saada”.
Tarinoita yhdisti kuitenkin yksi selkeä teema:
TOIVO PAREMMASTA.
90-luvun alkupuolella elin haastavia aikoja. Olin henkisesti aivan loppu ja taloudellinen tilanteeni oli surkea ja luottotietoni poltettu. Mutta olin tavannut “enkelin”, joka oli lupautunut auttamaan minut epätoivoisesta tilanteesta ulos. Muistan, kuinka tämän tiedon saatuani leijailin pilvissä, en ollut köyhä enkä kipeä enää. Koin, että elämäni muutui nyt paremmaksi. Muistan olotilan, joka tuli pelkästä toivosta.
AlfaOmega toi mukanaan monille toivoa. Toivoa siitä, että he saisivat vihdoin “haluamansa” ja sen avulla elämästä tulisi parempaa.
Palatakseni 90-luvulle. En koskaan saanut apua kyseiseen tilanteeseen. Pettymys oli silloin ihan valtaisa – tuhlasin varmaan loputkin rahani päihteisiin ja kolkuttelin taivaan (tai itse olin tietenkin menossa helvettiin silloin) portteja jo hyvinkin lähellä.
Jälkeenpäin olen monesti muistellut tilannetta ja tajunut minkä lahjan sain. Ei ollut kyse siitä, oliko minulla rahaa tai asiat järjestyksessä. Kyse oli omasta mielentilasta, siitä miten asioihin suhtaudun. Voin kieriskellä itsesäälissä ja ryvettyä paskassa tai voin nähdä asiat toisin. Lahjana. (Tämä ei tarkoita sitä, että on yltiöpositiivinen ja näkee kaikessa “pakosta” kaunista.) Ei elämäni korjaantunut todellakaan kertaheitolla, vaan kasasin elämääni uudelleen pala palalta. Kääntelin kivet ja niiden kolot. Katsoin tarkkaan: onko tämä se, minkä haluan elämääni. Olenko minä tämä? Teenkö minä sitä, mitä itse haluan, vai olenko marionetti-nukke, jota muut vetelevät naruista. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä joita esitin silloin, oli: Minkä arvoinen minä olen?
Rakas tarinankertoja, tiedän, että teillä kaikilla on kova halu saada itsellenne rumpu ja teistä tuntuu että se on tässä. 392 toivetta. Odotusta. Tunnetta. AlfaOmega on minun, saanko sen, kiitos, kiitos, kiitos.
Elämme energian maailmassa. Olemme sieluja, jotka kokevat ihmiselämän. AlfaOmega on täynnä toiveitanne, unelmianne ja koskettavia kohtaloita. Siksi sillä on myös voimaa. Siksi se on innoittanut niin monia.
Te 392 tarinankertojaa. Olisiko jo aika todeta: Minä olen arvokas – on minun vuoroni loistaa <3
Tässä vihdoin odottamanne.
Voittajan tarina:
Ole onnellinen, että sinulla on edes yksi lapsi. Toista et saa. Olen silti tässä. Olemassa. Äitini lapsi.
Olen köyhä, ne sanovat. Silti olen syönyt lähes joka päivä. Olen rikas, vaikka en vauras.
Sydämeni on särkynyt. Silti kuulen sen lyövän. Ehjänä. Vastasyntyneenä. Puhtaana, Indigon sinisenä, -lapsen sydämen lailla.
Kolme numeroa. Samaa, paritonta. Sydänfilmin vuoronumerolapussa. Enkelin, shamaanin numeroa. Selvisin leikkauksesta ja toivuin.
Niin monta kohtaloa, kiitoksen ylistystä. Nöyryys, toivon ja uskon ääni, joka käteni kautta soi rummussa. Antaen lapsen syntyä. Antaen rikkauden köyhälle, terveyden ihmeen hänelle, jonka kipu viiltää syvää haavaa. Antaen palan sieluani, jokaiseen rummun lyöntiin. Kaikkeuden parhaaksi, kiitoksena omasta, antaen toiselle.
Nina Korhola, Puumala
ps. AlfaOmega enkä minä lähde analysoimaan tai selittelemään miksi Nina voitti. Tässä lajissa mentiin intuitiolla.
pss. Julkaisen sivustolla joulukuusta eteenpäin useita upeita ja koskettavia tarinoita. Voit siis löytää oman tarinasi, pysykää kuulolla!
SUURET KIITOKSET KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!
